topbar

Top Finance ostaa Nettitieto Oy:n ja laajentaa liiketoimintaansa pankki- ja rahoitussektoria kansainvälisesti palvelevaksi ohjelmistotaloksi

30.08.2019 00:00

Top Finance Oy on ostanut mm. maksupilviratkaisuja toimittavan Nettitieto Oy:n osake-enemmistön tehden samalla päänavauksen kansainvälistymiseen.

”Olemme pitkään seuranneet toimialamme kehitystä Suomessa ja kehittäneet strategiaa maksuliikennepalvelujen tarjoamiseksi kansainvälisille markkinoille. Palveluiden rakentaminen osoittautui niin suureksi operaatioksi, että päädyimme yrityskauppaan”, sanoo Top Finance Oy:n hallituksen jäsen Mikael Kylätie.

”Nettitieto on ollut toimintamme alusta asti järjestelmätoimittajamme ja hyvin sujunut yhteistyö loi vahvan pohjan yrityskaupalle. Yhtiöllä on merkittävä tuoteportfolio ja erittäin osaava henkilöstö, joka on vuosia rakentanut maksupilviratkaisuja. Tässä yrityskaupassa Nettitiedon tekninen osaaminen ja Top Financen pääoma yhdistyvät”, kertoo Kylätie.

Kaupassa 70 % Nettitieto Oy:n osakkeista siirtyy Top Financen omistukseen, loput jäävät Nettitiedon operatiiviselle johdolle.

Yhtiön toimitusjohtajan, Riku Nisulan mukaan liiketoiminnan laajentaminen on ollut strategiassa jo pidemmän aikaa. ”Vakuudettomia kulutusluottoja koskeva korkokattolainsäädäntö on ollut suunnitteilla pitkään ja se muuttaa markkinaa oleellisesti. Päätös siirtymisestä ohjelmistopuolelle ei ollut vaikea. Laajentamalla toimintaamme pystymme jatkossakin tarjoamaan sijoittajillemme jopa 9% vuosituottoa ja liiketoimintamme on edelleen kannattavaa.”, sanoo Nisula.

Top Finance tulee tarjoamaan edelleen joustavia rahoitusratkaisuja kotimaisille yrityksille, mutta lopettaa uusien luottojen myöntämisen yksityishenkilöille 1.9.2019 alkaen korkokattolainsäädännön voimaan tullessa. Olemassa olevat asiakassuhteet säilyvät ennallaan ja asiakkaat voivat edelleen nostaa luottoa oman sopimuksensa puitteissa.